Tai rekisteröidy
0 käyttäjää online
Artikkeli, kirjoitettu: 12.2.2015, luettu 595 kertaa.

Puolivälieräennakko Amigos - Torpedo Nizni Novgorod


vs


KiekComin runkosarja on nyt saatu päätökseen ja on aika aloittaa pudotuspelien ensimmäinen kierros, eli puolivälierät. Mukaan pääsi kahdeksan joukkuetta, eli ensimmäinen kierros mennään neljän otteluparin voimin. Tämä ennakko käsittelee runkosarjassa 1. sijoittuneen Amigosin ja sijalle 8 sijoittuneen Torpedo Nizni Novgorodin otteluparia. Pyrin luomaan mahdollisimman kattavan ja realistisen pohjan näiden kahden joukkueen voimasuhteista ja runkosarjan otteista.

Amigos oli järkyttävän kova nippu jo runkosarjan alussa, mutta muutamien kavereiden lähdettyä heille jäi ammottava aukko pelaajista. Johtokuntalaisenakin tunnettu piquionne tarttui kuitenkin syöttiin ja sai houkuteltua joukkueeseen aivan kiekon kärkinimiä, etunenässä ekholm(jlo). Vähemmän yllättäen jlo löytyy pistepörssin kärkisijoilta yhdessä toisen Amigosin pelaajan, Requiemin(nakke) kanssa. Näiden kahden kiekkotaiturin lisäksi heiltä löytyy myös Lewis(Lieto), joten hyökkäys on ainakin todella kovassa tikissä. Alakerran johtajaa piquionnea vähättelemättä joukkueen selkein vahvuus löytyy hyökkäyksestä, vaikka jokainen osaa myös puolustaa.

Torpedo Nizni Novgorodin kausi ei sitten olekaan sujunut aivan yhtä ruusuisten tähtien alla, sillä he onnistuivat nappaamaan pudotuspelipaikan itselleen todella vaikeiden vaiheiden jälkeen, kun Napapiirin Sankarit jäivät yhden pisteen päähän. Runkosarjan perusteella on vaikeaa eritellä, että onko vahvuus hyökkäyspelaaminen, vai puolustuspelaaminen, kun kumpikaan ei meinannut millään sujua. Nopealla vilkaisulla maaliero kertoo heidän pelistään paljon, sillä se ei todellakaan ole mairitteleva. Heiltä lienee nostettava esille KUNQHEIG, joka on onnistunut tekemään kaksi pistettä per peli.

Joukkueiden keskinäiset ottelut runkosarjassa:
7.12 Amigos – Torpedo Nizni Novgorod 3-0
14.1 Torpedo Nizni Novgorod – Amigos 2-15


Amigos – Kuinka käy motivaation?

Yläotsikko toivottavasti antaa jonkinlaista osviittaa siitä, kuinka suuri taso ero näiden kahden joukkueen välillä on, kun tuijottaa kokoonpanoja paperilla. Tämä ei suoraan kerro sitä, että miten kentällä käy, mutta rehellisesti sanottuna Amigosin kokoonpano on todella murhaava verrattaessa Torpedon vastaavaan. Muutaman pelaajan järjettömät 8 pistettä per peli on uskomattoman kova suoritus, vaikka pelimuoto onkin 3vs3, jossa maaleja yleensä syntyy enemmän, kuin muissa. On siis syytä miettiä, että riittääkö Amigosin pelaajilla tosissaan motivaatiota pelata ennalta paljon heikompaa vastustajaa vastaan. Runkosarjassa motivaatiossa ei näkynyt minkäänlaista ongelmaa, mutta entä nyt kun jatkoon vaaditaan kolme voittoa? Mikäli motivaatio on kunnossa, niin valitettavasti otteluparissa ei ole kuin yksi suosikki, eli Amigos. Pelitapa, kokemus, henkilökohtainen taito sekä joukkuepeli ovat kaikki selkeästi heidän edukseen, eikä se lupaa hyvää yhdellekään vastustajalle tällä kaudella.


Torpedo Nizni Novgorod – Pelkkä selviytymistaistelu?

Nyt kun olen kärjistänyt kaikki mittasuhteet tappiinsa, niin jatketaan samalla linjalla. Niin kuin edellä mainitsin, niin Torpedo ei ole oikeastaan millään osa-alueella Amigosia edellä. Ainoa varteenotettava etu heille on yhtenäinen aktiivisuus, kun Amigosin pelaajat pelaavat ainoastaan omissa joukkueissaan. Mutta heillä näytti toimivan myös tämä tyyli, joten nyt on KHL-joukkueenakin tunnettu Torpedo Nizni Novgorod todella kovassa paikassa. Paperilla kaikki on jo selvää, mutta vielä ei ole pelattu peliäkään, niin on oikeudenmukaista antaa myös toiselle joukkueella mahdollisuus. Heidän vahvuudeksi pienen pohtimisen jälkeen nostaisin keskialueen pelin molempiin suuntiin. Sen verran mitä olen nähnyt heitä pelaamassa, niin he pelaavat keskialueen todella kurinalaisesti ja sumputtavalla tyylillä, johon usein turhautuu helposti. Taitavakin hyökkääjä joutuu palaamaan aina yhä uudelleen ja uudelleen omalle alueelleen, kun Torpedo KUNQHEIG:n johdolla pitävät keskialueen tukossa. Tässä onkin heidän kenties suurin oljenkorsi voittoon, mikäli vastahyökkäykset päättyvät kovalla prosentilla maaliin ja näin ollen heillä on mahdollisuus saada vastustajasta niskalenkki.


Yksilöt vs Joukkuepelaaminen

Niin kuin ennakosta on jo käynyt selväksi, niin Amigosilla on varaa heittää kentälle todella taitavia yksilöitä, joista jokainen pystyy ratkaisemaan pelin yksinkin, jos toisenkin, mikäli tilanne sitä vaatii. Mielestäni Torpedon olisi fiksuinta vastata tähän todella kurinalaisella ja sumputtavalla pelityylillä, jotta yksilöt saataisiin pidettyä kurissa. Mikäli Amigos saa yhtään ylimääräistä tilaa, niin peli on heidän. Myöskään maalintekokilpailuun Torpedolla ei ole varaa, koska Amigos voittaa sen aivan varmasti paremman hyökkäys- ja maalinteko-osaamisensa ansiosta.

Amigosin puolustuspeliä ei ole vielä päästy kertaakaan mittaamaan kunnolla, joten nyt jos joskus olisi sen aika. Torpedon riveistä jonkun, esimerkiksi KUNQHEIG:n olisi otettava viitta harteilleen ja siivitettävä oma joukkue todelliseen flow-tilaan ja siivittää joukkue kauden [suurimpaan ihmeeseen, Amigosin pudottamiseen. Avaimia tähän jaetaan todella vähän, joten ne olisi syytä käyttää todella tarkasti, eikä yhteenkään virheeseen ole varaa. Jos he onnistuvat kääntämään puntit ylösalaisin ja ottamaan kiekonhallinnan itselleen, niin Amigos tulee suurella todennäköisyydellä turhautumaan ennemmin tai myöhemmin.


Avainpelaajat:

ekholm – Kiekkoliigassakin pelannut, mutta hieman ristiriitaista mainetta niittänyt ekholm, eli jlo on näyttänyt tällä kaudella, ettei paikka kiekon huipulla ole sattumaa. Järkyttävä pistekeskiarvo(7.8) pitää pilkkanaan muita ja osoittaa sen, kuinka kovan pelaajan Amigos voi heittää kentälle. Vaikka pelaakin normaalisti puolustajan paikalla, niin käsiä näyttää löytyvän myös hyökkäyssuuntaan, joten vastustajat saavat olla varpaillaan joka puolella kenttää.

KUNQHEIG - Torpedon kokoonpano ei ole lähelläkään Amigosin vastaavaa, joten joukkueen tärkeimmän yksilön on syytä ponnataa liekkeihin heti ensimmäisestä ottelusta alkaen. Omaa potentiaalin tehdä kahdesta kolmeen maalia pelissä, mutta nyt tehopisteiden tuplaantua, sillä vastassa on järkyttävän kova porukka. Myös puolustusvalmius ja –osaaminen tulee olemaan todella suuressa osassa, sillä nyt vastustaja hyökkää ja kovaa. Hän on ainoa, joka voi siivittää laumansa flow-tilaan ja sammuttaa mielenkiinnon liekit vastustajan pelistä.


Ratkaisun paikat:

Amigos lähtee selkeänä ennakkosuosikkina sarjaan, joten heillä tuskin on muuta tavoitetta, kuin edetä otteluparista jatkoon. Heillä on täydet mahdollisuudet myös mestaruuteen, mutta fokuksen olisi syytä pysyä tässä ja nyt, eli Torpedo Nizni Novgorodista. Mutta onko ennakkosuosikin paikka se kaikista paras matkalla mestaruuteen? Peli muuttuu tarkemmaksi, marginaalit pienemmiksi ja joukkueet kierros kierrokselta kovemmiksi. Millaisen paineen ennakkosuosikin asema tuo, etenkin kun mestaruutta on melkein pidetty varmana pitkin kautta? Kuitenkin myös ennakkosuosikin paikalta voi menestyä, mutta paikka pitää osata käyttää oikein.

Torpedolla taasen on täysin päinvastainen tilanne ottelusarjaan lähdettäessä. Paineet ovat sataprosenttisesti vastustajaleirissä ja he voivat keskittyä ainoastaan pelaamiseen. Jatkaaksemme kärjistystä, niin Torpedolle jopa jokainen maali voi olla lottovoitto. Puhumattakaan, jos he onnistuvat raapimaan ottelusarjasta voiton. Otteluparin voitto kenties mullistaisi koko KiekComin, mutta mahdollisuudet siihen ovat pienet. Kaikesta huolimatta, ne ovat kuitenkin olemassa. Paineeton tila, nolla odotukset ja yllätysmahdollisuus voivat siivittää Torpedon vaikka minkälaisiin suorituksiin.

Molempien joukkueiden runkosarjaottelut olivat melkoisia maalintekojuhlia, vaikka Amigosilla harvemmin omassa päädyssä. Erityisen ratkaisevaa on se, että passivoituuko Torpedo täysin, ja samalla antavat Amigosin käyttää parasta osaamistaan, eli kiekollista peliä. Mikäli tilanne menee tähän, niin kentälle jää ainoastaan yksi joukkue ja kolme pujottelukeppiä. Sen enempää kärjistämättä, vaikka siihen ennakon aikana rakastuinkin, niin sarja on vielä täysin auki, joten annetaan joukkueiden näyttää kuinka väärässä olin.

Veikkaus: Amigos menee lopulta omia menojaan ja korjaa ottelusarjan itselleen suoraan 3-0. Torpedolla tulee kuitenkin olemaan omat hetkensä otteluissa, mutta Amigos onnistuu lopulta rokottamaan pienistä virheistä, joita Torpedolla ilmeni.


lätty

1 kommentti

satQ: 2015-02-14 16:23:40
JVG - Ihan finaalis